FORAMENRehab Visuaalinen havaitseminen ja visuospatiaaliset toiminnot -moduli on visuaalinen havaitsemisen ja visuospatiaalisten toimintojen häiriöiden kognitiiviseen kuntoutukseen tarkoitettu ohjelmisto.
Visuaalinen havaitseminen ja tunnistaminen edellyttävät silmän, silmää
liikuttavien lihasten ja näköradan toiminnan lisäksi aivokuoren visuaalisten
kuorikerrosten toimintaa. Erityisesti oikean aivopuoliskon ohimo-, takaraivo- ja
päälakilohkojen vaurioista seuraa monenlaisia neuropsykologisia havainnointiin
ja hahmottamiseen liittyviä erityishäiriöitä.
Visuaalisessa havaitsemisessa tunnistusprosessi alkaa aivokuorella
yksinkertaisten piirteiden, kuten rajapintojen, kulmien, värien ja kontrastien
analyysilla. Piirre-erottelun jälkeen kuvahahmo alkaa jäsentyä kolmiulotteiseksi
kokonaisuudeksi, joka lopulta tunnistetaan muistissa olevan tiedon pohjalta. Kun
potilas näkee, mutta ei tunnista näkemäänsä, puhutaan visuaalisesta agnosiasta.
Tunnistamisen vaikeus voi koskea niin kuvamateriaalia kuin konkreettisia
esineitäkin. Visuaaliset agnosiat on perinteisesti jaettu kahteen pääryhmään:
kuvan tunnistushäiriöön (assosiatiivinen agnosia) ja kuvan muodostushäiriöön (apperseptiivinen
agnosia). Agnosioiden erityismuotoja ovat myös vaikeus tunnistaa ja erotella
kasvoja sekä värejä.
Visuospatiaalisilla toiminnoilla tarkoitetaan toimintoja, joissa näkötoiminta
yhdistetään avaruudelliseen tilaan. Termi ”spatiaalinen” viittaa tilan,
etäisyyksien ja suuntien mieltämiseen.
Konstruktiivisia toimintoja tarvitaan, kun osista kootaan kokonaisuus, jossa
jokaisella osalla on paikkansa, kokonsa ja asentonsa. Visuokonstruktiiviset
toiminnot edellyttävät visuaalista hahmottamista, spatiaalista tilatajua ja
sekventiaalista järjestyksen hallintaa.
Neglectillä (huomiotta jäämisellä) tarkoitetaan kyvyttömyyttä havaita,
orientoitua ja reagoida aivovauriolle vastakkaisen puolen ärsykkeisiin silloin,
kun huomiotta jääminen ei johdu liikehäiriöistä tai aistijärjestelmien
puutoksista. Neglect-oireyhtymän ilmenemismuotoja käyttäytymisen tasolla ovat 1)
toispuoleinen tarkkaamattomuus (hemi-inattentio), 2) reaktion toispuoleinen
sammuminen samanaikaisessa kaksoisstimulaatiossa esim. kosketettaessa
samanaikaisesti sekä vasempaan että oikeaan kehonpuoliskoon, 3) vauriolle
vastakkaisen puolen raajojen liikuttamisen vaikeus tai viive liikkeen
aloittamisessa (akinesia) ja 4) vauriolle vastakkaisen ympäristön tai
toimintatilan huomiotta jääminen (hemispatiaalinen neglect).
FORAMENRehab – visuaalinen havaitseminen ja visuospatiaaliset toiminnot –moduli
on rakennettu neuropsykologisen taustateorian mukaisesti huomioiden
näköhavaitsemiseen liittyvät peruselementit, visuaaliseen organisaatioon
liittyvät hahmon tunnistamisen elementit sekä visuaaliseen attentioon ja
visuospatiaaliseen havaitsemiseen liittyvät tekijät. Modulin sisällöstä
vastaavat neuropsykologian erikoispsykologit PsL Jaana Sarajuuri ja PsL Sanna
Koskinen, jotka työskentelevät Käpylän kuntoutuskeskuksessa, valtakunnallisessa
neurologisten potilaiden kuntoutuksen erityisosaamis- ja kehittämiskeskuksessa.
Ohjelmiston teknisestä toteutuksesta vastaa
Multimedia J&J Intressi Oy.
Työryhmä esittää lämpimät kiitokset arvokkaista kommenteista neuropsykologian
erikoispsykologi, PsL Ritva Laaksoselle.
Hokkanen L, Laine M, Hietanen M, Hänninen T, Jehkonen M, Vilkki J:
Kognitiiviset häiriöt ja niiden tutkiminen.
Kirjassa: Neurologia, s. 102-126.
Toim. S Soinila, M Kaste, J Launes, H Somer H.
Kustannus Oy Duodecim, Jyväskylä 2001Humphreys GW (toim.):
Case studies in neuropsychology of vision.
Psychology Press, Hove 2001Kaipio M-L, Sarajuuri J, Koskinen S:
The INSURE program and modifications in Finland.
Kirjassa: International handbook of neuropsychological rehabilitation, s. 247-258.
Toim. A-L Christensen, BP Uzzell.
Kluwer Academic/Plenum Publishers, New York 2000Kanninen A, Hämälä M, Palomäki H:
Neuropsykologian käsitteet.
Helsingin Psykotutkimus Oy, Helsinki 1997Kuikka P, Pulliainen V, Hänninen R:
Kliininen neuropsykologia.
WSOY, Porvoo 2001Lezak M D:
Neuropsychological assessment.
Oxford University Press, Oxford 1995Prigatano G P:
Principles of neuropsychological rehabilitation.
Oxford University Press, New York 1999Robertson I H, Halligan P:
Spatial neglect. A clinical handbook for diagnosis and treatment.
Psychology Press, Hove 1999Stuss D T, Winocur G, Robertson I H (toim.):
Cognitive neurorehabilitation.
Cambridge University Press, Cambridge 1999Wood L, Fussey I (toim.):
Cognitive rehabilitation in perspective.
Taylor & Francis, London 1990Zihl J:
Rehabilitation of visual disorders after brain injury.
Psychology Press, Hove 2000